Digiportfolio erottaa yksilön ryhmästä

Kirjoitin tämän tekstin keväällä 2018 Opettajan tietotekniikka -kurssin portfoliooni. Lauran ja Anna-Marin projektin innoittamana päätin julkaista nämä edelleen ajankohtaiset ajatukseni portfolioaiheeseen liittyen.

Digitalisaatio ei ole uusi juttu, vaikka se käsite on muotoutunut ja tarttunut kaikkien huulille vasta viime vuosien aikana. Digitekniikka on ja tulee olemaan koko ajan entistä enemmän osa ihmisten elämää arjessa ja juhlassa. Digitalisaatio on muuttanut olennaisesti esimerkiksi työelämää, sosiaalista vuorovaikutusta ja kuluttajien käyttäytymistä (Koiranen, I., Räsänen, P. & Södegård, C., 2016). Digitalisaation välttäminen nyky-yhteiskunnassa on lähes mahdotonta, ellei täysin mahdotonta. Ei siis ole mitenkään kummallista, että digi on ujuttautunut myös kouluihin ja käsityön opetukseen.

Diginatiiveja ei ole. Kukaan ei synny tähän maailmaan digitalisaatio ohjelmoituna hermostoihin. Teknologian käyttö vaatii tietenkin vähemmän ponnistuksia nuoremmilta ikäpolvilta, mutta sen muokkaaminen hyödyksi ja uusien innovaatioiden synnyttäminen vaatii ideointia, suunnittelua ja taitoja. Käsityö on oppiaineena otollinen, ellei jopa luonnollinen alusta teknologialle.

Teknologian kehittyy nopeassa tahdissa ja siinä piilee monia mahdollisuuksia. Uusia innovaatioita tulee jatkuvasti. Harvoin merkittävät keksinnöt ovat yksilötyötä vaan niiden takana on useita vaikuttajia. Ryhmä onkin enemmän kuin sen jäsenet. Myös Riikonen, Seitamaa-Hakkarainen ja Hakkarainen (2018) totesivat tämän tutkiessaan Aurinkolahden peruskoulussa yhteisöllistä muotoilu- ja valmistusprojektia. Projektissa seitsemännellä luokalla olevat oppilaat suunnittelivat, muotoilivat ja valmistivat pienryhmissä perinteisiä ja teknisiä ratkaisuja hyödyntäen tuotteen. Projektiin osallistuneiden oppilaiden tuotokset ovat hämmentävän monimutkaisia ja viimeisteltyjä. En usko, että varttuneemmatkaan henkilöt olisivat kyenneet samantasoisiin keksintöihin tai suorituksiin yksilötasolla.

Olen opintojeni aikana huomannut, että monimateriaalisessa käsityössä osaamishaasteet korostuvat. Kukaan ei kykene hallitsemaan kaikkea, mikä tätä nykyä luetaan käsityöksi. Perinteisen tekstiili- ja teknisen työn rinnalle ovat tulleet kiihtyvällä tahdilla kehittyvät teknologiset ja digitaaliset ratkaisut. Ryhmässä jäsenet täydentävät toinen toisensa osaamista, mikä mahdollistaa tietenkin todellisen käsityön monimateriaalisuuden luovien innovaatioiden syntymisen ohella.

Ryhmätyössä läpi prosessin tapahtuu oppimista. Kaikkea mitä ryhmätyö opettaa ei huomaa prosessin aikana. Tällaisia huomaamattomasti opittavia taitoja ovat esimerkiksi vuorovaikutustaidot, jotka ovat mittaamattoman tärkeitä elämän jokaisella osa-alueella. Ryhmässä myös saadaan kokemusta monenlaisista ihmistyypeistä ja luonteista, millä on vaikutusta myös joustavuuden ja empaattisuuden kehittymiseen.

Koulukäsityössä on hyvä kiinnittää huomiota ryhmien kokoon. Kuten Aurinkolahden projektiin liittyvässä tutkimuksessa todettiin, ryhmäkoot olisi hyvä pitää pieninä, jotta työskentely olisi tehokasta ja tuottaisi hedelmää. Pienryhmät onnistuvat organisoitumisessa, jolloin ryhmän toiminta on joustavampaa ja tavoitteiden saavuttaminen mahdollista. (Riikonen ym., 2018.)

Ryhmätyössä on kuitenkin sudenkuoppia. Kun töitä tehdään ryhmissä voi käydä niin, että aktiivisimmat ja tunnollisimmat oppilaat tekevät kaiken työn ja vapaamatkustajat purjehtivat tehtävien läpi oppimatta oikeastaan mitään. Vaikka yhteisöllisen työskentelyn taitaminen on tärkeätä, on koulussa tarkoitus oppia. Jos kaikki työ tehdään ryhmissä, miten yksilön suoriutuminen ja oppiminen on mahdollista saada erotettua ryhmästä. Ei ole oikein, että koko ryhmä saa saman arvosanan, jos panostus yhteisen tavoitteen saavuttamiseen on ollut joillakin merkittävästi heikompaa kuin toisilla tai pahimmassa tapauksessa oppimista ei ole tapahtunut lainkaan. Tähän on helppo vastaus: sähköinen portfolio.  

Ollessani peruskoulussa portfolioita ei tehty. Niistä ei myöskään puhuttu. Ehkä niille ei sinänsä ollut tarvettakaan, koska työskentely oli yksilökeskeistä ja arviointi perustui lähinnä lopputuotteeseen. Vasta lukiossa ollessani portfoliot tulivat osaksi käsityön opiskelua ja arviointia. Koska työskentely oli edelleen yksilöllistä, ymmärsin tuolloin portfolion sisällölliset vaatimukset hyvin suppeasti materiaalien ja tekniikoiden esittelyksi sekä oman työn lopputuloksen arvioinniksi.

Vasta Opettajan tietotekniikka -kurssilla minulle todella avautui laajemmin miten monimuotoinen ja sisältörikas portfolio voi olla. Sen funktiot oppimisessa ja opettamisessa ovat laajat. Se antaa oppilaalle tukea kehittymisessä ja tarjoaa opettajalle ensiarvoisen tärkeää tietoa oppilaan kehittymisestä (Saarinen, Seitamaa-Hakkarainen & Hakkarainen, 2016).

Digitalisoituvassa maailmassa sähköinen portfolio on luonnollisempi valinta kuin jokin perinteisempi toteutustapa. Maksuttomia digitaalisia ratkaisuja portfolion tekemiseen on verkossa tarjolla paljon. Ne ovat erilaisia niin ulkoasuiltaan kuin toiminnoiltaan. Tarjonnan kirjosta löytyy varmasti käsityön opetuksen kannalta kulloiseenkin tarkoitukseen toimivia sähköisiä ratkaisuja portfolion tuottamiseen.

Sähköisessä muodossa käsityön portfoliolla on oman prosessin taltioinnin lisäksi monipuoliset mahdollisuudet syventää oppimiskokemuksia ja huomata jo prosessin aikana omia kehityskohteita. Sen avulla on mahdollista oppia projektinomaista työskentelyä, mikä valmistaa oppilasta työelämän toimintatapoihin. (Saarinen ym., 2016.) Uskon myös, että portfoliolla on merkitystä oman työn ja kuljetun matkan arvostamisessa.  

Kun pohdin työelämän trendejä käsityön oppimisen ja opettamisen näkökulmasta, uskon omien käsityötuntieni olevan tulevaisuudessa hyvin suuresti omista kouluaikaisista kokemuksistani poikkeavia. Yhteisöllisen työskentelyn harjoittelu jo varhaisessa vaiheessa on nykyisten tulevaisuuden näkymien kannalta olennaista. On siis järkevää sisäänkirjoittaa tiimityöskentely tuleviin työntekijöihin jo varhain ja ainakin osittain toteuttaa projekteja ryhmillä.

Vaikka ryhmätyö on tärkeä elämän oppikoulu monessa suhteessa ja koulutyötä tehdään koko ajan enenevässä määrin ryhmissä, yksilön suoritukset ja kehitys ovat yhtä tärkeitä. Ne on mahdollista saada läpinäkyviksi portfolioiden välityksellä. Digitalisoituneessa maailmassa sähköiset ratkaisut ovat toiminnallisimpia ja valmistavat nuoria niin ikään tulevaisuutta ajatellen.

Lähteet

Koiranen, I., Räsänen, P. & Södegård, C. (2016) Mitä digitalisaatio tarkoittaa kansalaisen näkökulmasta?. Talous ja yhteiskunta, 3/2016 (s. 24–29). Helsinki: Palkansaajien tutkimuslaitos.

Riikonen, S., Seitamaa-Hakkarainen, P. & Hakkarainen K. (2018). Bringing Practices of Co-Design and Making to Basic Education. To be presented in the 13th International Conference of the Learning Sciences (ICLS), London, June 2018.

Saarinen, A., Seitamaa-Hakkarainen, P. & Hakkarainen, K. (2016). The Functions and Benefits of the ePortfolio in Craft Education at the Primary Level. Teoksessa Design and Technology Education: An International Journal 21.3 (s. 29‒40).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s