Yhteistyöverkostot digipedagogisen osaamisen kehittämisen tukena

Koponen, Olli-Pekka, Kääriäinen, Noora & Torvinen, Tiina 

Opettajan ammatilla on pitkä historia, johon sisältyy vahva yhteiskunnallinen leima odotuksineen. Opettaja on ollut yhteisönsä auktoriteetti, ja asemaan on liittynyt myös suuria odotuksia. Yksi näistä odotuksista liittyi vahvasti opettajan hallussa olevaan tietoon. Opettajan odotettiin olevan kaikkitietävä niin koulussa kuin sen ulkopuolellakin. Leikkimielisesti opettajia onkin kutsuttu kansankynttilöiksi, jotka levittivät yhteisössään sivistystä, tietoa ja taitoja. (Löyttyniemi, 2020.) Kuten monet ammatit, myös opettajan ammatti ja opettajuuteen liittyvät yhteisön odotukset ovat muovautuneet ja kehittyneet vuosikymmenten aikana. Teknologian nopea kehitys ja digitalisaatio ovat tuoneet painetta osaamisen kehittämiseen oppiainesisältöjen ulkopuolelle ja digitaalisuuden integrointiin opetuskäytäntöihin.  

L. M. Montgomeryn Anna-kirjoihin perustuvassa sarjassa Anne, with an e (Walley-Beckett, 2017–2019) 1900-luvun alun vanhoilliseen kanadalaiseen kylään saapuu moottoroidulla ajoneuvolla uusi opettaja. Hän on nuori itsenäinen nainen, joka toisinaan pukeutuu aikansa asukoodin vastaisesti housuihin. Hänellä on myös ennenkuulumattomia opetusmetodeja, jotka käytännönläheisyydessään ja kokeiluhenkisyydessään aiheuttavat yhteisössä vastustusta. Kaikesta huolimatta opettajatar pitää kiinni edistyksellisestä ja oppilaskeskeisestä pedagogiikasta. Hän ammentaa oppilailleen aiheita, tehtäviä ja haasteita ympäröivästä yhteiskunnasta ja hyödyntää erilaisia verkostoja ja niistä nousevia mahdollisuuksia opetuksessa ja oppilaiden ohjauksessa. Lisäksi hän osallistaa oppilaiden perheitä ja muuta yhteisöä koulun toimintaan hyödyntäen yhteisössä olevaa asiantuntijaosaamista. Juuri tällaista rohkeaa, kokeilevaa ja yhteisöllistä pedagogiikkaa tarvitaan vielä nykyäänkin yhä syvemmin digitalisoituvassa maailmassa.

Mutta jos 1800-luvun opettajat katsoivat tehtäväkseen aapisen ja laskennan opettamisen lisäksi kansan sivistystason kohottamisen, – usein yhteistyössä paikallisen papin kanssa – niin millaisin led-valoin 2000-luvun opastaja valaisee opintietä sivistäessään oppilaitaan? Digitaalisuus ja siihen liittyvä uusien, muuttuvien ja vaihtuvien teknologioiden käyttö opetuksessa ja limittäminen opetettaviin aineisiin on kansankynttilä 2.0:n keskeinen haaste ja työkalu. Haaste ainakin siksi, että luokanopettajien teknologian käyttötaito on korkeakoulutettujen joukossa heikointa (Hämäläinen, 2020).  Onko Suomen yrittäjien (2018) esittelemä visio (alla oleva kuvio 1) opettajan työhön kuuluvista tehtävistä vuodelle 2025 realistinen vai vaikuttaako se lähinnä mahdottomuudelta käytännössä? Valmistaako esimerkiksi Helsingin yliopiston luokanopettajien opetussuunnitelma (Helsingin yliopisto, 2020) tulevia opettajia vastaamaan vision mukaisiin tarpeisiin?

Kuvio 1. Suomen Yrittäjien (2018) visio opettajan tehtävistä osaamisen ekosysteemissä vuodelle 2025.

Koulujen sitominen yhteisöön, verkostoituminen, on muuttanut ja muuttaa edelleen olennaisesti paitsi opiskelun tapoja, myös opettajan työnkuvaa ja käsitystä opettajuudesta. Opettajan ei enää oleteta olevan se kansankynttilä, jolla on kaikki tieto hyppysissään, vaan yhtä lailla opettaja voi hyödyntää omia verkostojaan työssään. Teknologia on omiaan edesauttamaan verkostojen hyödyntämistä, ja toisaalta teknologian integroiminen pedagogiikkaan myös pakottaa opettajia hyödyntämään verkostojaan, kun itse ei osaa kaikkea ja joutuu kysymään apua naapuriluokasta, -koulusta tai vaikka Facebookin opettajaryhmästä. Kukkosen ja Lavosen (2014) esittelemässä koko kylän verkosto -hankkeessa teknologia oli keskeisessä roolissa siinä, että eri ikäpolvet opettivat toisilleen teknologian käyttötaitoja ja toisaalta teknologiaa käytettiin yhteydenpidon välineenä. Digitalisaatio on laajentanut yhteisön myös kasvatuksen näkökulmasta globaaliksi. Siinä, missä paikallinen yhteistyö edistää yhteenkuuluvuutta lähiympäristössä, digitaalisuus mahdollistaa ymmärryksen lisäämisen lisäksi vieraiden ja kaukaisten kulttuurien ja tapojen osalta (Kukkonen & Lavonen, 2014, s. 171; Lindsay, 2016, s. 53).

Osaamisen jakaminen on ehdottoman tärkeässä asemassa digipedagogisen osaamisen lisäämisessä, kuten Korhonen (2020) on korostanut. Opettajan ei tarvitse jakaa ja kehittää omaa osaamistaan vain kasvatustieteen alan ammattilaisten keskuudessa, vaan myös muilla aloilla olevan osaamisen hyödyntäminen ja asiantuntijoiden toivottaminen tervetulleeksi omaan verkostoon on usein jopa edellytys toimivien oppimiskokonaisuuksien muovaamisessa. Yhtä lailla kuin opettajantyöhön oppilaiden hyvinvoinnin takaamiseksi on sekä lakisääteisesti että kansallisen opetussuunnitelman mukaan määrätty tueksi moniammatillinen oppilashuoltoryhmä (Opetushallitus, 2014; Perusopetuslaki, 628/1998), myös digipedagogiikan kehittämisessä ja siihen liittyvän osaamisen jakamisessa kannattaa hyödyntää muita kouluun liittyviä toimijoita. Esimerkiksi Lavosen ja työtovereiden (2014) esittelemän innovatiivisen koulun mallin tarkoituksena on kannustaa kouluja entistä tiiviimpään yhteistyöhön niin opettajien kuin myös kouluyhteisöön kuuluvien muiden toimijoiden kesken. Näihin toimijoihin kuuluvat tietenkin myös oppilaiden vanhemmat ja perheet, jotka on jo pitkään nähty tärkeänä osana kouluyhteisöä.

Erilaisia vanhempainneuvostoja tai koti- ja kouluyhdistyksiä on ollut vuosikymmeniä, ja niiden tarkoituksena on kuroa umpeen välimatkaa koulujen ja perheiden välillä ja osallistaa oppilaiden perheitä koulun toimintaan ja sitä kautta lastensa koulunkäyntiin (Epstein, 2010). Kotien ja koulun yhteistyön pääasiallisena tarkoituksena on lasten etu, mutta miksei opettaja voisi hyödyntää myös oppilaidensa vanhempien digitaalista osaamista? Kansankynttilä 2.0:n ei siis tarvitse osata ja tietää kaikkea. Hänen tehtävänsä opettajana ja kasvatuksen asiantuntijana on suodattaa verkostoissa oleva asiantuntemus ja osaaminen pedagogisesti mielekkääseen muotoon.

Opetus- ja kulttuuriministeriö korostaa yhteistyön ja osallisuuden tärkeyttä tulevaisuuden koulussa. Asiantuntijayhteisön tavoin toimivassa tulevaisuuden koulussa ongelmia ratkaistaankin ja osaamista jaetaan yhdessä. (Lonka & Vaara, 2016, s. 41.) Lasten ja nuorten digitaidot ovat usein kehittyneitä, mutta pinnallisia – todelliset ongelmanratkaisutaidot ja teknologian hyödyntäminen muussa kuin viihdekäytössä jäävät monilla puutteelliseksi. Toisaalta opettajien digitaidot ovat korkeakoulutetuista suomalaisista kaikkein heikoimpia. (Hämäläinen, 2020.) Voisiko luokkahuonetta kääntää 90 astetta siten, että oppilaiden ja opettajien osaaminen kohtaa ja yhdessä oppiminen mahdollistuu? Voiko oppilas pitää oppitunteja ja voisivatko he olla opettajan läheisimpiä yhteistyötahoja?

Helsingin Sanomat (Aalto, 10.2.2020) kertoi Vesalan peruskoulun iltapäiväkerhotoiminnasta, jossa opettajien, nuorisotyöntekijöiden ja valmentajien lisäksi oppilaat opettavat toisilleen muun muassa legorobottien ohjelmointia tai toimivat eläinten hoitajina. Oppilaiden rohkaiseminen osallisuuteen on myös siirtymä puutekeskeisestä vahvuuskeskeiseen oppimiseen, ja saattaisi Vesalan koulun esimerkin mukaisesti rohkaista heikommin koulussa menestyviä tuottamalla onnistumisen kokemuksia, mutta toisaalta parantaa myös edistyneiden oppilaiden kouluviihtyvyyttä (Lonka & Vaara, 2016, s. 46).

Rusama (2020) toi esille Educa 2020 -tapahtumassa pitämässään esityksessä kuinka huomattava ero on olemassa olevien digitaalisten sovellusten määrällä suhteessa siihen määrään, joka meillä on käytössämme ja mitä todella osaamme hyödyntää tavoitteellisesti − tätä eroa kuvaavassa luvussa on monta nollaa. Hyvä muistisääntö sovellusviidakossa surffaillessa on se, että kaikkia sovelluksia ja niiden erikoispiirteitä ei tarvitse tuntea. Opettajan on hyvä valita käyttöönsä juuri niitä sovelluksia, jotka ovat kunkin tehtävän kannalta tarkoituksenmukaisimmat. Yksinkertaisimmillakin sovelluksilla voi saada ihmeitä aikaan. Samaa sääntöä voi noudattaa laitteiden hankinnan osalta. Laitteiden hankinnassa on suositeltavaa keskittyä Pönkän (2017, s. 201) mukaan määrään erikoisominaisuuksilla höystettyjen high tech -yksilöiden sijaan. Oppilaiden omaa laitteistoa voi hyödyntää opetuksessa, mikäli koulun politiikka sen sallii. Useille sovelluksille, myös ilmaisille, on verkossa kattavat kirjalliset ohjeet. Tukea voi saada sovellusten käyttöön sosiaalisen median käyttäjäryhmistä tai henkilökohtaista palvelua suoraan palveluntarjoajalta. Loistavana esimerkkinä mainittakoon ThingLink. Vaikka sovellus on englanninkielinen, sille on olemassa Facebookissa sovelluksen pedagogiseen hyödyntämiseen keskittynyt ryhmä ThingLink Opetuksessa. Oppiminen toisilta käyttäjiltä ei ole kiellettyä. Laitteista ja sovelluksista voi oppia paljon ihan vain kokeilemalla, mutta opettajalle ehdoton valtti tuen suhteen ovat oppilaat.

Verkostot ja eetos osaamisen jakamisesta – etenkin teknologian suhteen ja sen avulla – ovat jatkuvasti läsnä Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä -opintokokonaisuuden kursseilla. Tällä kurssilla ja koko opintokokonaisuudessa olemme saaneet uusia tuttavuuksia ja alkaneet rakentaa kukin omaa ammatillista verkostoamme kasvatustieteilijän identiteettiä pönkittääksemme: vierailevat luennoitsijat, digityöpajojen vetäjät, yritysvierailut, Educa-messut ja tietenkin unohtamatta muita perustutkinto-opiskelijoita ja erikoistumiskoulutuksessa syventäviä opintoja suorittavia, jo työssä olevia opettajia sekä yhteistyökoulujemme oppilaita. Kantavana ajatuksena verkostoitumisessa lienee se, että kenenkään ei tarvitse tietää kaikesta kaikkea – ei edes opettajan – vaan eri aihealueiden ja alojen asiantuntijoita voi ja kannattaa käyttää hyödyksi omassa työssään.

Lähteet

Aalto, M. (10.2.2020). Helsingin parhaat harrastukset. Helsingin Sanomat. Luettu: 15.3.2020. Saatavissa: https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006401730.html.

Epstein, J. L. (2010). School, family, and community partnerships: Preparing educators and improving schools. Routledge.

Helsingin yliopisto. (2020). Luokanopettajan opintosuunta (kasvatustiede) 2019-20. Kasvatustieteellisen tiedekunnan opinto-opas. [WebOodi] Luettu: 15.3.2020. Saatavissa: https://weboodi.helsinki.fi/hy/jsp/opeopas/jsp/opastutkrakkats.jsf?Kieli=1&MD5avain=&vl_tila=5&Opas=6427&Org=116715340&alusta=1&esikatselu=0.

Hämäläinen, R. (2020). (Digi)loikka tasa-arvoiseen tulevaisuuteen. Luento 24.1.2020. Helsinki: Educa 2020.

Korhonen, T. (2020). Opetusalan kotimaiset ja kansainväliset messutapahtumat jatkuvan oppimisen tukena. Luento 23.1.2020. Helsinki: Helsingin yliopiston Kasvatustieteellinen tiedekunta.

Kukkonen, M. & Lavonen, J. (2014). Koulu, päiväkoti, kirjasto ja hoivakoti oman kylän verkostossa. Teoksessa H. Niemi & J. Multisilta (toim.) Rajaton luokkahuone, s. 152−172. Jyväskylä: PS-kustannus.

Lavonen, J., Korhonen, T., Kukkonen, M. & Sormunen, K. (2014). Innovatiivinen koulu. Teoksessa H. Niemi & J. Multisilta (toim.) Rajaton luokkahuone, s. 86–113. Jyväskylä: PS-kustannus.

Lindsay, J. (2016). The Global Educator: Leveraging Technology for Collaborative Teaching and Learning. Eugene, OR: International Society for Technology in Education.

Lonka, K. & Vaara, L. (2016). Yksin tekemisestä yhdessä tekemiseen. Teoksessa H. Cantell & A. Kallioniemi (toim.) Kansankynttilä keinulaudalla, s. 39−52. Jyväskylä: PS-Kustannus.

Löyttyniemi, R. (2020). Opettaja – nuhteeton kansankynttilä?. Opettaja.tv -arki helpommaksi. Luettu: 9.2.2020. Saatavissa: http://vintti.yle.fi/yle.fi/opettajatv/opettajatv.yle.fi/kansankynttila.htm.

OECD. (2019). Finland – Country Note – TALIS 2018 Results. Luettu: 13.3.2020. Saatavissa: http://www.oecd.org/education/talis/TALIS2018_CN_FIN.pdf.

Opetushallitus. (2014). Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Helsinki: Opetushallitus.

Perusopetuslaki (628/1998). Luettu: 14.3.2020. Saatavissa: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628#L7P31a.

Pönkä, H. (2017). Open somekirja: sosiaalisen median oppimisympäristöt ja menetelmät. Jyväskylä: Docendo.

Suomen Yrittäjät. (2018). Osaamisen ekosysteemi 2025: Kohti jatkuvan oppimisen järjestelmää. Suomen Yrittäjien Suomi 2025 -julkaisusarja. Luettu: 6.3.2020. Saatavissa: https://www.yrittajat.fi/sites/default/files/sy_osaamisen_ekosysteemi_2025_0.pdf.

Rusama, H. (2020). Digitalisaatio – opettajan ystävä vai vihollinen?. Luento 24.1.2020. Helsinki: Educa 2020.

Walley-Beckett, M. (Vastaava tuottaja). (2017–2019). Anne, with an e [Televisiosarja]. Kanada: Pelican Ballet Northwood Entertainment.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s