Educa

Ensimmäinen käyntini Educa-messuilla oli vuonna 2019. Käynti oli täysin vapaaehtoinen, eikä minulla juurikaan ollut ennakko-odotuksia. Halusin tutkia kaikkea, mitä siellä on esillä.

Kokonaisuudessaan messukäynnistä jäi käteen suuri tietoähky ja paljon ilmaista tavaraa.

Parhaiten mieleeni on jäivät Opettajat ilman rajoja -verkoston, Buddy School -vertaisoppimisen mallin, Opettajan tietopalveluiden ja A. Wennströmin osastot. Ilmoittauduin messuilla Opettajat ilman rajoja -verkostoon, jonka toimintaa olen seuraillut vuoden mittaa sähköpostiin tulevan tiedotteen välityksellä. Rekisteröidyin myös Opettajan tietopalveluihin, mutta opettamiseen ja oppimiseen liittyviä kirjoja en ole vielä tilannut. Buddy Schooliin en juurikaan ole syvemmin ehtinyt perehtymään, mutta osastolla pääsi tekemään kokeen, jossa menestymisestä sai ämpärin ja reppukassin.

Käsityön lähtökohdista katsottuna Educa-messut olivat pettymys sekä vuonna 2019 että 2020. Varsinaiset suoraan käsityöhön liitettävissä olevia näytteilleasettajia oli vain pari (esim. A. Wennström). Muuten käsityö näkyi vain muutamilla osastoilla pienenä osana kokonaisuutta. Tähän kohtaan toivoisin ehdottomasti parannusta Educassa.

Educa 2020 -tapahtumaan lähdin mukaan opiskelutovereideni kanssa yhdessä tekemämme suunnitelman mukaisesti. Tällä kertaa messukäynti kesti ainakin tuplasti pidempään kuin edellisenä vuonna ja täyttyi luennoista, paneeleista, puheenvuoroista sekä esityksistä. Teimme käynnistä Thinglinkillä interaktiivisen raportin, johon voit tutustua seuraavaksi. Vie hiiri alla olevan kuvan päälle ja tutki, mitä kuvasta löytyy.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s